— Ei, mutta…
Veri kohosi tytön poskipäille.
— Mutta mitä?
— Veljeni kuuluu ja hän… Kaikista minun estelyistäni huolimatta lähti…
— Mihin.
— Jonnekin kauemmas… rintamalle, tai jotakin sellaista.
Miehet pöydän ääressä heilahtivat kärsimättömästi. Silmäykset, joita tyttöön luotiin, näyttivät käyvän tuimemmiksi.
— Tiesitte veljenne lähdön ettekä siitä ennemmin mitään puhunut.
— Olette nähtävästi samassa liitossa. Punikit lähettivät teidät joko urkkimaan tänne tai saamaan suojeluskuntalaisia johonkin viritettyyn ansaan.
— Tämä on merkillinen juttu. Olisi parasta, että puhuisitte totta!