— Tiedättekö, että sotaoikeus määrää kaikki urkkijat ja valheellisten tietojen tuojat ammuttavaksi.
— Mutta Jumala tietää, että minä en valehtele, virkkoi tyttö ja purskahti rajuun itkuun.
Mäenpään isäntä oli viimeisen keskustelun aikana tullut sisään. Hänen sisässään näytti kuohahtavan.
— Mitenkä te kohtelette turvatonta tyttöä! Ettekö häpeä! Kuka teistä voi väittää varmasti tytön valehtelevan? Hän on ponnistanut viimeiset voimansa tuodakseen tänne tärkeitä tietoja, ja te uhkaatte häntä sotaoikeudella, vieläpä ennenkuin olette saaneet lisäselvitystä asiaan.
Kuului murinaa pöydän äärestä ja selityksiä, että täytyy toimia määräysten mukaan ja että tyttö kuuluu punaisten perheeseen.
— Jääköön kuulustelu tällä kertaa. Tyttö on kumminkin kaiken varalta vangittava. Hän voi olla urkkija. Viekää tyttö toisten vankien joukkoon.
Tytön voimaton itku lakkasi. Kasvot olivat valkeat kuin palttina.
Horjuen hän lähti kivääriä kantavan miehen mukaan.
— Hän ei ole urkkija ja minä kiellän jyrkästi häntä vangitsemasta, jyrähti Mäenpään isäntä.
Tyttö loi ovella mennessään kiitollisen katseen isäntään.
— Ettekö yhtään häpeä, hyvät herrat, jyrähti Juho edelleen. — Hän ei täältä tietysti tahdokaan poistua ennenkuin asia on selvä, mutta vankina minä kiellän häntä kohtelemasta.