Mutta taisi ollakin niin, että viha ja vaino kuohui ensin alkuun päästyään joka paikassa päällimmäisenä.
VI.
Mäenpäässä oli hiljaista. Talon töitä toimitteli Kesti-Tuomas ja renki Kalle, jotka olivat jääneet, toisten lähtiessä lakkopäiville tai punakaartiin. Isäntä oli kyllä palannut pian kirkonkylästä, mutta työkunto tuntui hänestäkin sammuneen. Koetti askarrella yhtä ja toista, mutta kaikki näytti jäävän keskeneräiseksi.
Oli tullut liian paljon ajateltavaa yhdellä kertaa. Vapaustaistelun kulustakaan ei tietänyt sanottavampaa, miten se menestyi. Pohjanmaa oli tosin puhdas, mutta varsinainen rintama oli muodostunut Keski-Suomeen, ja kaikesta päättäen näytti taistelu kehittyvän pitkäaikaiseksi ja sitkeäksi. Miten tulisi käymään, jos heikosti varustettu ja muutenkin vähäinen armeija häviäisi. Punaisten kosto olisi varmaankin hirveä.
Rintaman tälläkin puolella tapahtui yhtä ja toista, jota ei olisi saanut tapahtua. Torpan Kaisu istui edelleen vangittuna, vaikka tytön ilmoitus oli huomattu oikeaksi. Samainen punakaarti oli jonkun päivän kuluttua vangittu ja vallankumousoikeuden pöytäkirja löydetty. Tästä huolimatta epäiltiin tyttöä punaiseksi eikä laskettu vapaaksi. Tämän lisäksi oli vielä paikkakunnalta vangittu punaisina pari muuta miestä, jotka Juho oli esikunnassa taannut rehellisiksi työmiehiksi ja vapaiksi osallisuudesta punaisten puuhiin. Vapauttaakseen nämä syyttömästi vangitut oli Juhon täytynyt kääntyä lähikaupungin esikunnan puoleen, joka oli asiassa luvannut tehdä voitavansa. Tuntui raskaalta ajatella että valkoistenkin puolella tehtiin vääryyttä ihmisille. Punaisia ei saattanut ihmetelläkään kaikista konnuuksistaan. Olivathan he saaneet kansalaiskasvatuksensa »Työmiehestä». Ja olipa miten oli. Ei olisi tarvinnut esikunnan tässä asiassa esiintyä niin virkavaltaisesti.
Juho oli kopistellut rekiä pihamaalla. Pistäysi siitä vielä talliin.
Siinä seisoivat hevoset joutilaina. Mullanajo jäi kesken. Mikäpä tiesi miten pitkälle tässä talon työt keskeytyisivätkään. Saattaisi mennä vielä touonteon aikakin. Jäisivät viljat kylvämättä, maat kyntämättä. Kurjuus seuraisi kurjuutta.
Mutta mitäpä nyt tästä. Olihan ennenkin pellot jääneet siementämättä.
Siitäpähän olivat taas aikoja myöten nousseet. Kun nyt vain miehet
siellä kestäisivät. Lieneekö enää isäin henkeä pojissa kestämään?
Nousemaan sortoa vastaan oli ollut. Kun nyt loppuun asti kestäisivät.
Tämäpä nyt oli merkillistä!
Juho oli suitsinut hevosen tallissa ja taluttanut sen murareen eteen.