Mitä? Nythän se sieltä taisi tullakin, heiskale.
Se näkyi olevan.
Saara silmäsi hieman hämillään mieheensä ja taas takaisin tulijaan.
Mitähän ukko sanoo? Ajaakohan tuo ulos tuon heti?
Eikö ollutkin herjalla lakki päässä! Ja mikä lakki! Samanlainen kuin lahtareillakin.
Saara tunsi sydänalaansa etovan. Tuli kuin vartavasten härnäämään.
Tyttö tuntui viivyttelevän porstuassa. Hieman arastellen aukaisi tuvan oven.
— Päivää, kotonahan täällä ollaan.
Saara murahti jotain vastaukseksi, mutta Kustaa katsoi tyttäreensä kuin iskevä saaliiseensa. Mustat veret näyttivät naamaan kohoavan.
— Porvarien kätyri ja ilmiantaja, sähähti hän hampaittensa lävitse. —
Kehtasitkin enää tulla!
— Käy istumaan, kehoitti Saara kylmästi.