Seuraavana päivänä koottiin kaikki kylän koirat ja kun sattui vielä suvi sää, oli mainio aloittaa rakennustyö. Hyvin se sujuikin, ja kun piskit olivat muutaman viikon puuhailleet, niin jopa eräänä päivänä vietettiin harjaorren nostajaiset. Julle puhui hyvästä sovusta, joka oli vallinnut rakennustyössä ja toivotti kirkolle pitkää ikää.
Ja seuraava päivänä saatiin katto valmiiksi, eikä puuttunut enää muuta kuin risti vain kiinnitettäisiin harjalle.
— Minä vanhimpana joukosta pyytäisin sen työn osakseni, pyysi Julle. Samalla saan sieltä yläilmoilta lausua läsnä olijoille jonkun mieleenpainuvan sanan.
Julle kiipesi kirkon harjalle risti kainalossaan. Mutta katto oli rakennettu hutiloimalla ja Julle muksahti sieltä katon mukana alas. Satuttipa vielä pahasti kuononsa ja koipensa.
— Minä jo varoitin teitä, rakkaat seurakuntalaiset, huonosta työstä, ulisi Julle. Näin tässä kävi. Käpälä on poikki ja kuono kaikki kappaleina. Vieköön nyt ristin harjalle kuka vain uskaltaa.
Neuvoteltiin asiasta ja jätettiin katon korjaus toiseen kertaan.
Kellään ei ollut halua lähteä sinne putoamaan.
Tulipa sitten keväiset lämpimät ilmat. Seuraavana sunnuntaina päättivät koirat lähteä toimittamaan kirkkonsa juhlalliset vihkiäiset.
Mentiin paikalle, mutta voi ilkeys! kirkosta ei ollut muuta jälellä kuin pahainen hyhmätönkkö ja sekin romahti näkymättömiin ja suli auringon paisteessa vedeksi.
— Tämäpä oli nyt sangen surullinen juttu, muristiin yleisesti. — Kuka se neuvoi semmoisen rakennusaineen?
— Tuo Jullehan se oli niin viisas, haukahti Mikko.