Emojänis puhui pojalleen:
— Kun sinä nyt lähdet maailmalle, niin annan sinulle tärkeitä neuvoja.
Poikajänis heilautti korviaan ja kopsahti istumaan, paremmin kuullakseen.
Emojänis jatkoi:
— Kolme seikkaa, joita sinun on tarkoin muistettava, ilmaisen tässä sinulle. Emo neuvoi ne minulle ennen ja nyt saat sinä ne vuorostasi taas tietää.
Karta pellon aitaa, jos jonkun talon, tai torpan pihajänikseksi satut joutumaan. Pellon aita olisi kyllä hyvä ystäväsi, vaan siinä piilee vaaroja. Näes, torpan tai talon pieni poika saattaa virittää hirttolangan pellon aidan rakoon, johonkin aukkoon, josta polkusi olet pujoittanut ja lanka on niin hieno ja hajuttomaksi kuusen havuilla sivelty, että sinä et sitä huomaakaan ennenkuin olet sen silmukassa. Karta siis laittamasta polkuasi niin, että se pujotteleikse aidan raosta. Katsele veräjä ja kulje siitä, se on varminta. Ja jos ei torpan mies aukaisisi veräjää ensi lumen tultua, niin löytyy aina aidassa suurempia aukkoja, jotka eivät ole vaarallisia.
Poikajänö hierasi silmiään käpälällään ja puukkasi emoaan.
— Kiitos vain neuvoistasi, mutta en aio päätäni pahojen poikien lankaan juoksuttaa. Neuvohan ne muut vaarapaikat, jotka ovat ehkä tärkeämpiä.
— Toinen on verkkomökki, jota sinun on kierrettävä. Se on salaperäinen paikka ja sen seinustalla isoisäni sai surmansa. Siitä lähtien sitä on meidän suvussa kartettu ja sinä saat vuorostasi neuvoa poikasi sitä karttamaan.
— Mutta mehän olemme Puputin poikain kanssa heittäneet kesäisinä päivinä kuperkeikkaa ihan verkkomökin seinustalla, eikä mitään vaaraa ollut näkyvissä, arveli poikajänö. Verkkoja oli vain seinustalla kuivumassa, eikähän niissä mitään pelättävää…