— Ka, eikö ole jänöjussikin lähtenyt liikkeelle. No mitä sinä nyt siinä…?
— Tulin joulukirkkoon, sanoi Puputti ja loikkasi muutaman askeleen lähemmäksi.
— Vai joulukirkkoon! nauroi vanha suntio. No, odota siinä, kun minä käyn ensin soittamassa joulukelloja, niin näytän sitten kirkon sinulle.
Puputti säikähti kellojen ääntä, mutta rauhoittui, kun näki, ettei siinä mitään pelättävää ollut. Pian tuli suntiokin alas ja sanoi Puputille:
— No, tulehan nyt, vanha hupelo, niin näytän sinulle joulukirkon.
— Minäpä en olekaan mikään hupelo, vaan oikea haitijajänis. Mitä ne nuo tuommoiset ovat? kysyi Puputti ja osoitti käpälällään hautausmaalle.
— Ne ovat hautaristejä, mutta tulehan nyt pian, ennen kuin ihmisiä tulee, kiirehti suntio.
Mentiin kirkkoon ja suntio sytytti pitkällä puutikulla kynttilät.
Puputti katseli ihmetellen kaikkea näkemäänsä komeutta.
— No miltäs näyttää? kysyi suntio. — Onko siellä salolla tällaista?