Vanhasta Puputista oli enää vain muisto jälellä.
VAPPU JA HEIKKI.
Kuu paistoi sisään tallin ikkunasta. Vanha tamma, Vappu, oli lopettanut illallisappeensa ja aikonut laskeutua pitkäkseen tuoksuville havuille, mutta takasia kun pakotti päivällinen kuorman veto, jäikin siihen seisomaan ja torkkumaan.
Vappu oli seisonut ja torkkunut, maannutkin välillä, jo monet talvet siinä parressaan. Varsana oli tuotu taloon, tämä torpan Matti kuljetti, ja kun sai mieleisensä, ei hennonut muille antaa. Kesällä kynnettiin ja karhittiin Matin kanssa ja talvella ajettiin mitä milloinkin, puita, heiniä ja lantakuormia. Käytiin joskus hankeajossakin, rahtia ja tukkeja vetämässä.
Viime talvenakin käytiin, ja silloin tuntui ensi kerran jäykkyys nivelissä, josta arvasi, että oli tullut vanhaksi.
Ihan huomaamattaan.
Mistäpä sitä olisi ennen huomannut, kun työ oli helppoa ja kuormat keveitä.
Vastamäkeä vetäessä oli kompastunut ja Matti ohjasperillä röpännyt lautaselle, ikäänkuin leikillään. Mutta kun kompastui uudelleen, niin otti tiepuolesta vatvakan ja vetäisi kupeeseen: »Mitä se siinä kompuroi, vanha koni»!
Siitä oli Vappu hätääntynyt, koettanut ottaa laukan, mutta länget olivat olkapäitä kipeästi riipaisseet, että oli takasilleen suistua.
Kotiin ajellessaan oli Matti vielä sanonut: »Ei sinusta enää mihinkään… markkinoille on vietävä».