Oli kuitenkin silloin jäänyt viemättä, mutta nyt varmasti viedään. Tänään oli hän sen saanut tietää. Naapurin Mikko oli tullut häntä katsomaan, ostaakseen. Nostellut jalkoja ja katsonut hampaita ja Matti läjäyttänyt kämmenellään lautaselle: »osta pois Vappu. Vielä se sinun töissäsi kestää useita vuosia». —
— Vie vain koni markkinoille, en minä hänestä…» oli Mikko sanonut ja Matti siihen jatkanut: »Markkinoille se on vietävä, ei se jaksa tukkeja vetää».
Heikki, Matin poika, oli hänen hyvä ystävänsä. Jo pienestä pojasta alkaen oli ollut. Toi suoloja ja leipää kourassaan ja silitteli kaulaa ja sanoi omaksi Vapukseen. Viime kesänä kuljetti hakaan ja haki sieltä, ja hän laski päänsä alhaalle, että sai suitset suuhun. Olisi kulkenut ilman suitsiakin, jos olisi arvannut. Kun selkään nousi, niin kärsivällisesti kuunteli kylkeen törmimiset ja tasaisesti kuljetti, ettei vain putoisi. Tänä talvena oli Heikki ensi kertaa joulukirkossa ja hän kuljetti sitä sinne ja sieltä pois parhainta raviaan. Joulun aattona oli Heikki käynyt hänen kanssaan heinillä ja haloilla ja antanut talliin pantuaan valkoista leipää ja lisännyt isältään salaa joulukauroja soimeen.
Niitä ei usein annettukaan, kauroja. Karkeata apetta vain, johon Matti hennoi panna kovin vähän suurusta, ja sitten niitä pahanmakuisia suoniityn heiniä, joita Matin eukko ei syötä lehmilläänkään.
Vappu huokasee raskaasti parressaan.
Milloinkahan se sitten vie sinne markkinoille ja minkähänlaiseen paikkaan sitä joutuu?
Joutuisi vanhalle mökinmiehelle, joka vain omia ajojaan ajaisi, eikä raskaita rahtikuormia vedättäisi.
Ei tiedä mihin kuljettavat.
Ilma ulkona on leutoa ja jää tallin ikkunasta on sulanut. Sieltä näkyy sileä pelto, järven ranta, josta lähtee viittatie lahden yli. Näkyy sauna ja lato pellon laidasta. Siitä ladosta haettiin Heikin kanssa heiniä. Sauna on illalla lämminnyt ja ovesta nousee vielä huurua ilmaan.
Tallin ovi avataan hiljaa ja Vappu vähän vavahtaa. Kuka se sieltä näin myöhällä?