Heikki oli etsinyt koiraansa ja lähtenyt metsästäkin sitä huhuilemaan.
— Julle—e—e, hiuuu!
Se on Heikki! Julle kapaisi vastaan ja ulahti ilosta.
— Vai metsään sinä lurjus, ja sinua sitten saa hakea joka paikasta.
Jullen silmät rukoilivat: anna minulle anteeksi, annathan.
Heikki silitti ja Julle haukahti:
— Sinä kultainen Heikki, kun tulit minua hakemaan.
— No, lähdetään kotiin, karkuri.
Julle tahtoi kuitenkin ensin näyttää Heikille tupansa ja kutsuvasti lähti menemään edellä.
Heikki tuli ja huomasi sammalröykkiön näreen alla. Nauroi ja löi käsillään polviinsa.