— Osaavatko sitten hevosetkin kertoa elämästään? kysyi Pekka ihmeissään.
— Osaavat ne, minulle ainakin. Eivät ne puhu, ne vain huokailevat.
— Mitä ne huokailevat? kysyi Pekka.
— Kun ihmiset ovat niille hyvin usein pahoja ja hoitavat huonosti.
Pekka oli niin ihmeissään, ettei vähään toviin osannut sanoa mitään.
— Mitenkä sinä pääset talliin? kysyi Puputilta.
— Kyllä haltijajänis aina pääsee. Siitäpä sen näet, ettei lankoja tarvitse meitä varten virittää.
Puputti pujahti ladon taakse ja sieltä niitylle. Lumipilvenä näki Pekka haltijajänön viilettävän korpeen. Lanka oli siinä kepissä sykkyrällä, kuin ilkkuen Pekalle pyyntipuuhastaan.
UUSILLA OLINPAIKOILLA.
Ilta hämärtyi ja kiiluvaiset syttyivät taivaalle. Puputti laukkaili niityllään illallisen haussa ja ihmetteli, miten kuiviksi hänen ruokailupaikkansa olivat käyneet.