Talon lihava possu makasi navetan seinustalla ja paistatteli päivää, röhkäisten väliin tyytyväisyydestä. Harakka, kiusan tekijä, oli lentänyt tiehensä, eikä kartanolla kuulunut kaksijalkaistenkaan liikettä.
— Nnoh, kah, olisivat vain tuoneet ruokaa, koskapa maha tässä hauteessa tuntuu kovin huoppenevan.
Kovinpa se päivä nyt hellittikin. Ihan piti kylkeä kääntää.
Possu istui ja mietti, mitä harakka, se valehtelija, oli äsken hänelle haastanut. Että muka metsässä niin suuria petoja, jotka tämmöisenkin kuin hänet jaksavat syödä yhdellä kertaa.
Kaikkea se harakka kehtaa keksiä. Ja vielä hänelle, Tahvo Tasulaiselle, joka on moninverroin viisaampi kuin harakka ja ne muut semmoiset.
Ja sitten vielä sitäkin, että syksyllä isäntä ampua roiskauttaa korvan juureen, nylkee nahkan, tekee siitä rahkeita ruunalle ja syö lihat suuhunsa. On se harakka koko valehtelija.
Tasulainen laskeutuu toiselle kyljelleen, maiskauttaa suutaan ja näkee kohta unta suuresta jauhosäkistä. Talon poika, Jussi, sitä vierittää ja se putoaa hänen päähänsä.
Tahvo kiljasee ja herää siihen, kun Jussi heittää häntä saappaalla päähän.
Tasulainen katsoo ja vingahtelee: minkä takia sinä Jussi heitit sillä saappaalla?
Hukka Hujulainen ei ole löytänyt moneen päivään saalista ja on nälissään. Suuren, aukean suon laidassa istuu ja ulvahtelee. Kun uskaltaisi kaksijalkaisten maille, niin siellä olisi ruokaa. Jos ihan heidän pesälleen uskaltaisi, niin sieltä saisi herkkujakin, niinkuin Repolainen on kertonut.