Ka, oliko siinä niityn aita? Eikös ollutkin, ja niityn takana näytti olevan talo pihamaineen ja aittoineen.
Puputti haki kolon ja pistäytyi niitylle. Kapsahti istumaan, paremmin seutua nähdäkseen ja tunnustellakseen.
Jopa näytti mukavalta tämä niitty tässä ja talo tuolla. Heinälatojakin oli useita ja kaurapieles niityn laidassa.
Puputti laukkaili niityn poikki ja pitkin. Ei näkynyt muita jälkiä kuin kärpän ja metsähiiren… Jussukoita ei kai tienoolla ollutkaan. Muuten olisivat kyllä jälkiä tepertäneet tällaisena yönä.
Ovat jättäneet tämän tienoon tästä hänelle, haltijajänikselleen.
Talo tuolla vähän ylempänä näytti kutsuvan luokseen. Olikohan talossa talli ja siellä sellainen vanha, lerpattavahuulinen ruuna, niinkuin oli ollut sielläkin, josta lähti? Sen kanssa oli mukava kuutamoöinä haastella, kun pujahti sinne lämmittelemään. Pitääpä lähteä katsomaan.
Riihen luona seisahti Puputti ja oven raosta haisteli savuista ilmaa. Siihen oli jäänyt kauralyhdekin, olipa kokonainen auma niitä riihen nurkalla.
Varovasti puikki Puputti pihaan ja kaivon kupeella kapsahti istumaan. Mikä se oli tuo tuolla, pyöreä kivikö? Ka, vesisammio, ja jäinen reki, ei muuta — ja hän oli semmoista säikähtänyt. Mitä? Eikö ollutkin kolo tallin ovessa ja siellä kuului hevonen purra rouskuttavan.
Ei näkynyt mitään peljättävää, ja Puputti pujahti talliin, ruunan pakeille.
Kuu paistoi tallin ikkunasta sisään. Ruuna lopetteli ilta-apettaan.