— Ka, mistä sinä siihen…? kysyi Puputilta.
— Tulin katsomaan, onko täällä tuttavia.
— Lienee tuota joskus tavattu kesälaitumilla. Taidat olla se Puputti, haltijajänis?
— Se minä olen, ja sinun nimesi taitaa olla Polle.
— Niinhän se… oho, kun raukasee. Sai taas koko päivän raskaita kuormia vetää.
— Kuulehan, — Puputti kosketti käpälällään Pollen lerpattavaan alahuuleen — meistä kai tulee hyvät ystävät! Minä näes muutan tähän talon läheisyyteen.
— Tule vain. Onhan siinä niitty, jossa on hienohelpeistä heinää, ja kaurapelto ja laihohalme on aina lähettyvilläsi.
Ruuna torkahti taas, eikä Puputti hennonut häiritä, kun kerran Polle oli niin väsynyt. Aikoi pujahtaa ulos, mutta talon mirri tuli ovikolosta talliin ja oli vähällä sattua Puputin kanssa vastakkain.
Säikähti ja sylkäsi.
Puputtia nauratti.