— Mustikoita, hei pojat! kuului toisten huuto metsästä.
Pojat jättivät onkensa ja juoksivat viidakkoon. Mustikat olivat kesän ensimmäisiä heille ja halulla käytiin niihin käsiksi. Siinä vierähtivät tunnit huomaamatta ja päivä alkoi olla illoillaan, kun pojat palasivat kalliolle. Koetettiin onkia, mutta ahven ei syönyt enää.
— Oikeastaan me emme mitään päivällistä tarvitsekaan, kun jokaisen maaru on mustikoita täysi, arveli Jallu.
— Mutta kotiin paluuta meidän olisi pohdittava ankarasti, sanoi Lassi.
— Minulla olisi hyvä keino, mutta siinä on yksi niksi.
— Mikä, sanohan?
— Ei ole köyttä. Saaren rannalla on ainakin kahdeksan vankkaa hirttä, ja niistä me voisimme laittaa lautan, kun olisi vain nuoraa.
— Sitä me saamme Koivunvesoista vaikka kuinka… voimme niillä kyllä sitoa lautan kokoon, sanoi Mikko ja kimpaisi metsään vitsaksia noutamaan.
— No nyt ei siis puutu muuta kuin kiireesti lautan tekoon, sanoi Lassi. — Sattui vielä niin mainiosti, että puut ovat mantereen puoleisella rannalla. Ei muuta kuin heti purjetta laskemaan.
Puut olivat raskaita ja vaivoin saatiin ne vieritetyksi veteen. Kun lautta oli valmis, aleni jo aurinkokin kaukaisen rannan taakse ja tuuli laimeni.
— Näyttää siltä, että yöksi tulee aivan tyyni, mutta voimmehan soutaa lauttaa maihin, sanoi Jallu.