— Minä kirjoitan tästä äidille, sanoi Paavo.
Heikki, vaikeni. Mitä hän mietti?
Viereisessä huoneessa nukkui Niilo ja hän kuului siellä liittävän iltarukoukseensa toivomuksen:
— Anna hyvä Jumala ruveta jo huomenna ahvenien syömään, sillä minä en jaksa enää odottaa juhannusta. Minä menen ongelle siinä aivan illansuussa ison laiturin päähän.
Heikkiä se pyrki naurattamaan, mutta kuitenkin hän tunsi siinä olevan jotain kaunista.
3.
Heikki heräsi ikkunasta tulviviin auringon säteisiin. Tuntui suloiselta, kun ei tarvinnut nousta läksyjä valmistamaan ja sai olla maalla. Tulisi aurinkoinen päivä. Saisi kuljeksia serkkujen kanssa vapaana kouluhuolista. Ehtoja, jotka hän oli saanut, ei tarvitseisi vielä edes ajatellakaan. Ihana kesä!
Sitten tuli muuan vanha ajatus, tunne, niinkuin velkaansa vaativa, Heikki aikoi jo pistää kätensä peitteeseen, mutta se jäi kuin itsestään pielukselle. Aurinko sieltä metsän takaa katseli niin vakavasti silmiin.
Ja jokin hänessä sanoi nyt, niinkuin aina ennenkin, ettei se ollut oikein. Lailakin kuului siellä hyräilevän, ja ulkoa kuului monenlaisia ääniä, kun ikkuna oli auki. Ei nyt. Ja Heikki pomposi ylös sängystä niin reippaasti, että ihmetteli sitä itsekin.
Paavo nukkui vielä. Poskilla oli raikas puna.