Heikki tuli silmänneeksi kuvastimeen. Hänellä oli paljon kalpeampi iho kuin Paavolla. Johtuikohan se siitä. Paavo ei varmasti ollutkaan sellainen kuin hän ja monet muut pojat. Tuntui tällä kertaa kovin pahalta ajatella, että hän oli sellainen.
— Hei, hei, hyvää huomenta, unikeot.
Laila tuli teetarjottimen kanssa sisään. Heikki hätkähti hieman, kun oli vielä alusvaatteisillaan. Laila siinä ei huomannut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Kotona heillä kävelivät miehet, samoin kuin naisetkin, saunailtoina alusvaatteisillaan, ja se oli luonnollista. Eihän maalla oltu kaupunkilaisia.
Paavokin arveli sängyssään, nousiko Lailan nähden, vai mitä tekisi.
Tyttö sukaisi häneltä peitteen pois.
— Tokko nouset siitä. Isä sanoo, että vuoteessa ei saa loikoa, se ei ole hyväksi.
— Mennäänkös kävelemään tänään? esitteli Heikki serkulle, joka valkeassa talousesiliinassaan oli hyvin soma. Vaalea, runsas tukka oli sitaistu niskasta nauhalla, ja poskilla oli raikas puna. Hän oli avojaloin.
Heikki katseli hänen jalkojaan.
— Sinulla on sievät jalat, Laila, sanoi hän.
— Kyllä niillä näkyy joutuvan joka paikkaan, nauroi tyttö. — Jos tarkoitat niitä kauniiksi kiitellä, niin ne ovat ainakin pohkeista liian paksut.
Ja tyttö nosti kolttunsa helmoja niin, että pyöreät polvet näkyivät.