Niilo näkyi puuhaavan onkiensa kanssa eikä ottanut osaa toisten puheisiin. Useimmiten eli hän vain omissa maailmoissaan. Nyt hän odotti illansuussa saavansa sen ison ahvenen, jota oli Jumalalta rukoillut.
— Kuule isä, vieläkö on pitkältä juhannukseen? kysyi hän ja vilkaisi hieman arastellen serkkuihinsa.
— Kolmisen viikkoa, pojuseni. Ja sitten sitä jo päästään uimaan.
— Se tulee olemaan suurenmoista, sanoi Heikki, ja setä hymyili hänen "tulee olemallaan".
Aamiaisen jälkeen otti setä pojat mukaansa kasvitarhaan.
— Tässä se työ nyt alkaa, sanoi hän. — Kyllä kai tämäkin on Heikistä suurenmoista, kun saa vaalia näitä taimia ja nähdä niiden joka päivä kehittyvän, vai mitä?
— On kyllä.
Kuitenkin näki, että Heikkiä peloitti hieman ryhtyessään työhön. Sukat ja housun polvet saattaisivat tahrautua multaan.
— Ei käy, sanoi setä. — Riisukaa pois kenkänne ja sukkanne. Nythän on kesä.
Hii, kun tuntuu somalle jalkaan lämmin ja pehmeä multa.