— Minä kirjoitan äidille, että me olemme olleet jo avojaloin, sanoi
Paavo. Äidille kirjoittamisen huoli tuli hänelle jo toistamiseen.
Lailakin tuli yhteen joukkoon, ja työ alkoi sujua suuremmalla vauhdilla.
— Mitäs, jos annankin teille kasvitarhalohkon itsekullekin, sanoi setä.
— Sittenpä saadaan nähdä, kenen palsta pysyy parhaimmassa kunnossa.
Setä toimitti lohkomisen ja Laila sanoi hiljaa Paavolle:
— Minä autan sinua. Työ kyllä sujuu minun käsissäni.
Heikki mietti itsekseen, että kylläpä tässä nyt työ riittää. Muuhun ei taida aikaa riittääkään. Setä oli kovin ankara. Eiväthän he tänne pelkiksi työmiehiksi tulleetkaan.
Sen enempää ei kuitenkaan tällä kertaa kapinamietteet kasvaneet. Olihan
Lailakin joukossa, ja silloin oli hauskaa.
Setä sanoi menevänsä pelloille, ja Lailakin meni auttamaan äitiä. Pojat jäivät kahden.
— Miltä sinusta tuntuu? kysyi Paavo veljeltään.
— En minä nyt vielä osaa sanoa. Tämä kasvitarha joutaisi kyllä minun puolestani minne hyvänsä.