— Minusta on kaikki niin hauskaa. Katsohan, miten kaunis tuokin järvi on, kun tuuli vetää tyveneen pintaan juovia. Illalla mennään verkon laskuun, ja Lailakin tulee mukaan, ehkäpä Niilokin.
— Minä Niilosta vähät. Sellainen arka ja hiljainen kuin jänis.
— Hyvä poika hän on.
Heikki nauroi.
— Pojat sanovat koulussa, että ei pidä tulla kovin hyväksi. Ei ole nykyaikaista olla kovin kiltti, kertoi hän.
— Siinä he ovat varmasti väärässä. Minä ainakin uskon äitiä ja opettajia enemmän.
— Sinähän oletkin semmoinen mammanpoika, sanoi Heikki.
— Minä tahdonkin olla, kivahti Paavo. — Sinä et välitä äidistä mitään.
Paavo lähti pihaan odottamatta veljeään. Hän aikoi saada Niilosta leikkitoverin itselleen.
Päivä kului illoilleen. Se oli kaunis päivä pojille. Talossa löytyi aina jotain uutta ja ihmeteltävää. Ja huomispäivä toisi taas varmaankin uusia ihmeellisyyksiä.