Laila penkoi poikien vaatekoria.
— Missä teidän uimapukunne ovat?
— Siellä, siellä, saanko minä juosta näin paitasillani rantaan? kysyi
Heikki.
— Juoks' vain. Tuoss' on pukusi.
Paavo kimpasi Heikin edelle, ja Niilokin pingersi perässä. Törmättiin portaissa setää vastaan, joka oli vähällä nurin mennä.
— No, no, so, so, tämäpäs menoa…. niin se juhannus, juhannus… Ei saa Laila uida vielä salmen yli! Älkää päästäkö sitä, pojat!
Vesi roiskahteli, kuului Lailan kirkaisu, kun hän tuli veteen viimeisenä. Paavo paran uimapuku oli kiireessä unohtunut ja olisi mielellään tullut jo pois kylmästä vedestä, mutta Laila oli siinä.
Naurettiin vielä Paavo paralle.
— Mene maalle, hyvä Paavo. Sinähän olet aivan sininen, sanoi Laila. — Ei sinun tarvitse tyhjää… isä sanoo, että me lapset emme tarvitsisi lainkaan mitään uimapukuja.
Paavo puikahti ylös vedestä. Eivät toisetkaan voineet olla kauempaa vedessä.