— Olemmeko me rottia, hä?
Kinastus jatkui ja pian oli tappelu valmis. Kieriskeltiin pihamaan sannassa, ja kun vastapuoli oli lukuisampi, mutusteltiin poikia hyvänpäiväisesti. Karkuunkaan eivät pojat olisi lähteneet, ellei pihamaalle olisi sattunut tulemaan vanhempia ihmisiä. Lähtiessään mutaisi kuitenkin Paavo muuatta poikaa nyrkillään naamaan ja huusi:
— Siitä saa lukkarin Sami tortun.
Poika tupertui pihamaalle ja suusta tuli verta. Vaivoin pääsi hän kotiin, jossa kanteli asian, ja pian se joutui rehtorin korviin. Veljeksillä oli aresti varmasti tiedossa. Tulipa se vielä äidinkin korville samana iltana, ennenkuin pojat ehtivät mennä nukkumaan.
Äiti liikkui keittiössä kyynelsilmin, ja pojat arvasivat hänen kuulleen heidän nujakoinnistaan naapurin pihalla.
Tuntui pahalta, sitä ei voinut kieltää, vaikka olisi ollut kuinkakin urhoollinen olevinaan.
— Mitä luulet äidin sanovan? arveli Paavo veljelleen.
— Tietysti niitä tavanmukaisia neuvojaan latelee, sanoi Heikki.
Paavon mielestä ei Heikin olisi niin pitänyt sanoa, mutta ei virkkanut siitä mitään veljelleen. Sanoipa toista, mitä ajatteli:
— Niitähän se aina…