Äiti neuvoikin taas tapansa mukaan ja varoitteli enää sellaiseen seikkailuun antautumasta. Nyt he olivat häpäisseet itsensä ja äitinsä.
Paavollakin oli vielä paha omatunto siitä, että oli kannattanut
Heikkiä, kun tämä puhui halveksien äidin neuvoista.
Se olisi nyt pyydettävä anteeksi äidiltä, mutta he olivat jo vuoteessaan, ja Heikki varmasti nauraisi hänelle, jos hän rupeaisi sellaisia anteeksi pyytämään.
Mutta hän ei saanut rauhaa.
Samapa se. Jos Heikki nauroi, niin naurakoon. Siitäpä näkee, ettei se ollut oikein.
— Kuule äiti. Annatko minulle anteeksi vielä toisenkin asian.
Se tuli tuskin kuuluvasti Paavon vuoteesta.
— No, mitä se olisi?
Äiti kumartui Paavon vuoteen yli.
— No kun minä tulin sanoneeksi halveksivasti sinun neuvoistasi, äiti