Paavo kuulosti, eikö Heikki tunnustaisi samalla, mutta tämä nauroi vain. Paavo aikoi jo sanoa äidille, että Heikin alkua oli kaikki tyyni, mutta ei kuitenkaan kehdannut.
— Saahan Paavo pieni anteeksi, mutta eihän poju enää vasta halveksi äidin neuvoja.
— En milloinkaan.
Kun äiti poistui huoneesta, kivahti Paavo veljelleen:
— Miksi et tunnustanut sinäkin äidille?
Heikki nauroi vuoteessaan.
— Eihän olisi ollut pakko sinunkaan..
Se tuli kuin arvellen ja Paavo tunsi, että veljelläkin oli huono omatunto, mutta ei tahtonut sitä tunnustaa itselleenkään.
Se suututti Paavoa. Mitä minä hänelle tekisin? mietti hän. Kantelu äidille oli kiellettyä.
Heikki tuntui kuitenkin pian unohtaneen koko asian.