Heikin kämmen hieman hipaisi Paavon korvaa. Pääasia, että hän oli saanut hyvityksen.
14.
Oli lauantai-ilta. Heinänkorjuu oli loppunut ja kuivuvan heinän tuoksu tulvahteli Hernemaan pelloilla ja pihamaalla. Pojat olivat puuhanneet päivällä muurainretkeä järven toisella puolella olevalle suolle. Laila oli piloillaan kieltäytynyt lähtemästä heidän kanssaan.
Pojat jurottelivat rannassa eikä lähdöstä näyttänyt tulevan mitään.
— Minä en viitsi lähteä, sanoi Paavo. — Menkää kahden.
Mieliala oli kovin painostava. Mikä sen tytön turilaan päähän nyt oli pistänyt.
— Emmekö saisi tovereita muualta, jostain naapurista mukaamme, sanoi
Heikki ja molskautteli kiviä veteen.
Paavo teristyi.
— Ja sinä olisit suostuvainen lähtemään, kunhan tovereita saataisiin, olivatpa ketä tahansa, kuohahti hän. — Minä toki luulin, että pitäisit serkusta enemmän.
— Vähät minä hänestä, kun kerran kiusaa tekee, sanoi Heikki.