Laivarantaan oli matkaa muutamia kilometrejä; ensin vettä ja sitten maata. Laiva tuli myöhään, ja vasta auringon laskun jälkeen lähtivät pojat Lailan kanssa mielestään hyvin hauskalle matkalle.
Marjatuohinen pistettiin venheen kokkaan ja uistin perään. Eikös tarttunutkin iso hauen vonkale uistimeen.
— Siitä saadaan tädille illallinen, sanoi Laila.
Tuli vielä toinen ja kolmaskin ja matka meni huomaamatta.
— Mihin kalat, ettei kettu vie? kysyi Paavo. Setähän oli kertonut, että kettu oli perso kaloille.
— Viedään puuhun, sanoi Heikki.
Hauet pujotettiin lankaan kidusaukoista ja Heikki kiipesi isoon näreeseen ja ripusti ne oksalle.
— Mitähän äiti sanoo, kun me puusta pudotamme hauet? arveli Paavo.
— Luulee tulleensa satujen maille, lisäsi Heikki.
— Satujen maita nämä ovatkin, arveli Paavo. — Jos olisi minulla maata, niin rupeisin maanviljelijäksi. Miten minä saatankaan täältä erota syksyllä?