— En ole milloinkaan syönyt näin hyvältä maistuvaa kalaa, sanoi Paavo.
Päivä oli poutainen ja heikko tuulen henkäily veteli viivoja selän vesiin. Aamulla aikaisin oli lähdetty ja saatu runsas saalis koukuista. Ne olivat rantalouhussa vasuun hyvin peitettynä. Kun ei hennottu isoja kaloja keittää rannalla, riipaistiin ongella kyrmyniskaisia selän ahvenia pataan.
— Elä syö kourillasi, Niilo!
Kun kalat loppuivat, hörpittiin liemi tuohilipeillä suihin.
Se oli erämiesten ateria.
— Keitto loppui kesken, julisti Paavo ja katseli pitkin ripsin toisia.
— Peratkaa vakasta lisää ja pankaa pataan, sanoi setä.
— Kaikkien pitää saada kyllikseen.
— Perkaisit, Heikki, kalat, pyyteli Paavo.
— Peratkoon se, joka syökin. Minun maaruni on täynnä.