— En, mutta minä luulen olevan siinä sitäkin tarpeeksi. Ei muuta kuin nostetaan pata kepin nenässä tuonne syvennykseen ja syödään siellä piilossa, muuten sedän ja Heikin rupeaa myöskin mieli tekemään.
— Tehdään niin.
Paavo otti kepin ja nosti pataa varovasti tulelta. Mutta keppi katkesi ja pata vieri kaloineen järveen.
— Voi ihme! Nyt meni keitto!
Kumpainenkin ryntäsi tavoittamaan pataa ja sysäsi toisensa järveen. Vettä valuvina, surkeasti irvistellen noustiin sieltä ja Paavo harasi kaloja pataan.
Niilolta pääsi itku.
— Minkä tähden sinä no-ostit se-emmoisella ke-epillä?
— Elä itke iso poika. Hyviä nämä kalat ovat, vaikka vähän huuhtiintuivatkin. Ollaan hissuksiin koko asiasta, etteivät pääse nauramaan, toimitteli Paavo ja laitteli Niilon eteen parhaimpia kaloista. Kuitenkin hänenkin suupieltään nyki pahasti ja kurkkua kaivoi vahinko, joka oli varomattomuudessa tullut.
Heikki oli nukkunut, mutta setä nauroi pitkää naurua kalliolla ja pyyhkieli vesiä silmistään. Pojat olivat huomanneet sedän naurun ja Paavo sanoi:
— No nyt setä jo nauraa, mutta ei olla tietävinämmekään. Pitää kai pyytää setää, ettei kerro Lailalle eikä Heikille.