— Voi, että kesä on niin lyhyt, sanoi tyttö tukahtuneesti.
— Ja kaupunki niin ikävä, kun sinä et ole siellä, sanoi Heikki.
— Onhan siellä paljon muita.
— No ei yhtään niin reipasta ja mainiota kuin sinä, tokasi Paavo.
Laiva laski laituriin eikä kauan siinä viivytellyt. Laila jäi kyyneleisenä laiturille.
PUNIKKI JA PORVARI.
Osmo oli päässyt äidin kanssa maalle, ja kesä oli kulunut hauskasti kylän lasten kanssa leikeissä ja onkimatkoilla. Keskikesä meni niin, ettei sitä oikein huomannutkaan ja joutui marjojen aika. Osmokin oli jo saanut maistaa äidin poimimia ahomansikoita, ja eräänä päivänä halusi hän lähteä itsekin äitiä auttamaan marjojen poiminnassa.
Äidillä oli sinä päivänä muuta tehtävää, ja niinpä hän lupasi Osmon marjamatkalle naapurimökin pojan kanssa.
— Mökin Arvo tietää kaikki hyvät marja-ahot ja hän on hyvä poika, saat mennä hänen kanssaan, sanoi äiti.
— Mutta minä en lähde punikkien kanssa marjaan, tuhahti Osmo. — Jääköön sikseen koko puuha.