— Eivätpä ne vain näy ymmärtävän, sanoi Emmi.
— Sepä se on, kun ei ole tahtoakaan ymmärtää.
— Mutta jospa ne sosialistitkin tämän taistelun jälkeen ymmärtävät taas kaikessa omalla tavallaan, epäili Emmi. — Sitä minä vain pahoin pelkään.
— Ja eikö sitten koskaan tulisi sovintoa? Aina vain olisi kansanluokkien välillä viha ja vaino. Jos niin käy, silloin ei tule elämästä mitään. Turhaan silloin on työtä tehty. — — —
Eräänä päivänä pistäytyi Hautamäkeen muuan etäisempi naapuri, Ahomaan
Mikko. Teki oikein hyvää silloin kun vieras joskus taloon poikkesi.
Jaakko riisui hevosen ja tuli vieraan kanssa tarinoimaan.
Miehet istuivat ystävinä vastakkain.
— Mitenkä ne ovat talossasi työt sujuneet? kyseli Mikko.
— Siinähän nuo… viimeisiä tässä on lopeteltu.
— Kyllä kai tästä koituu vielä suurempi nälkä, kunhan joutuu. Mieskuntoiset ovat kaikki tappelemassa ja me vanhat rahjukset työmiehinä. Mutta eihän muukaan enää auttanut. Punaisissa saattaa vielä vastakin kyteä luokkaviha, mutta tulihan edes ryssä pois ajetuksi.
— On tästä muutakin hyötyä.