Vaalit lähestyivät, ja saloeläjän päässä mateli ristiriitaisia ajatuksia punaviivasta. Kenelle sen nyt vetäisi? Temokraatit tarttuivat aseisiin ja entisestään vaikean työväen aseman tekivät vielä kurjemmaksi. Porvareille ei käy vetäminen punaviivaa, olisiko paras jättää vetämättä?
Jotkut tiesivät vakuuttaa, että maalaispuolue se tästä puolin maalaistyöväen olot parantaa.
— Tiespä hänet… saattavat olla vain kauniita lupauksia.
— No helvettiinkös sen viivansa sitten vetää! Temokraatille en veä, enkä porvarille, totta minun se on maanjussille sutkautettava.
— Sille taidan minäkin…
— En turkkilainen vieköön veäkään maanjussille. Se vetää huulesta, se on vissi. Vaikka piru periköön, niin temokraatille tuikkaan!
— Ei se temokratia sun olojas kohenna. Minä annan pirut koko puolueelle. Sain sen takia istua linnassa, vaikka olen rehellinen mies.
— Veä vain maanjussille, käy sitten leipää kans' pyytämään siltä, sanoo joku, jolle ei »rammain» lisäystä ole heltinyt talojen aitoista. — Jos käyt leipää tai jauhokouraa pyytämään, niin karjuvat kuin raavaalle. Vai semmoisille viiva!
Korpikansa seisoi tienhaarassa. Mikä tie olisi valittava ja mikä auttaisi parempaan asemaan yhteiskunnassa?