— Mihkä?
— Mikkolaanpa tietysti.
Alenkin mielessä elähtää toivo. Eihän ne nyt juhlaksi leivättä… kun tässä punaviivakin tuli semmoiseen paikkaan. Pitää joutua hakemaan. Jospa antaisivat voitakin kesätyön päälle. Luottaa ne nyt toki oman puolueensa mieheen… pääseekin tässä nyt elämään. Tuli toki se viivakonsti keksityksi.
Ale ottaa latuskasuksensa ja lähtee vanhaa latua korven poikki hiihtelemään Mikkolaan. Tuntuu melkein juhlalliselta, kun on Maarianaatto ja saa jo päivälliseksi syödä kyllikseen. Kah, kun piimähinkki unohtui.
Ale kääntyy takaisin sitä hakemaan.
— Paahhan sauna lämmitä, kylvetään aikaseen.
Saunaa ja Maarianpäivää ajatellessa juhlatunnelma vahvenee. On pieni myÖtäle korvessa, ja Alea ihan hihkaisuttaa sitä laskiessa. Saunan jälkeen on sitten hyvä täysinäisellä vatsalla kellottaa. On vielä valoisata pirtissä, Riikka veisaa paastovirsiä.
Mikkolan talossa on juhla-aaton tuntua. Pirtinlattia on vielä kostea pesun jäleltä, ja emäntä ottaa uunista tuoksuvia rieskaleipiä. Tytär kirnuaa.
Ale on toivottanut hartaasti hyvän päivän ja istunut penkille. Ei kuulu tuvassa muuta kuin emännän sihahtelevat askelet leipiä pöydälle kantaessa ja kerman kurnutus kirnussa.
Vähitellen vääntäytyy isäntäkin jostain loukosta ja istahtaa vetelästi penkille.