— Juhla tästä nyt sitten meille retkahti. Perunoitakin on vain muutama mukula jälellä. Tästä lähtien joutaa viivan veto rikkaille.
— Mitäpä se meikäläisiä auttaneekaan.
Aurinko painuu lumisen korven taakse ja tupa hämärtyy. Ääneti istuvat tuvan murheelliset asukkaat. Eniten kaiveli nälistyneitä sisälmyksiä se punainen viiva, joka oli tullut vedetyksi, ja vielä sitten sille leipäpuolueelle.
— Ei ollut elämä hääviä sielläkään kaupungissa, joshan ei ole täälläkään, sanoo Riikka hetken kuluttua ja katsoo kysyvästi Aleen, mitä tämä siihen sanoo.
— Elä puhu kaupunkielämästä, kiivastuu Ale. — Sinne minä en enää lähtisi, en vaikka… Täällä saattaa korpiasukkaankin elämä korjautua, mutta mitäs siellä. Pois kuuluu jo Taavekin aikovan tulla. Lähtään saunaan, Riikka!
Korpielämä on kuitenkin mökinmiehelle ihanaa kaupunkielämään verraten, ja sauna korvaa pienet puutteet. Se hautoo luut ja lämmittää sydämen.
— Ja saattaahan tästä olotkin pian korjautua, miettii Ale saunan hiestävässä hämärässä.
XXXI.
Jaakko katseli Juurakon kanssa Hautamäen karttoja tuvan pöydällä. Miehet suunnittelivat innokkaasti ensi suvena talon maalla tapahtuvaa palstoitusta. Se oli mielityötä kumpaisellekin. Piirrettiin uusia karttoja, joissa torpparien palstarajat näkyivät.
— Saatpa nähdä, tästä tulee oikea onnentupayhteiskunta, ja naapureille se olisi hyvänä esimerkkinä, jos oppia ottaisivat, sanoi Juurakko.