— Tietysti Nevalaan. Siellähän sen on »syönnöspaikka».
Jaakko tuntui aavistavan asian, mutta kysyi kumminkin vaimoltaan näön vuoksi.
— Mitä se siellä?
— Ailia kai se siellä käy katselemassa.
Jaakko näytti menettävän melkeinpä tyyten hyvän tuulensa. Vai niillä asioilla poika jo kulki, vaikka oli vielä melkein lapsen kengissä. Ja sitten vielä Nevalassa. Eipä siitä sitten mitään hyvää koitune.
Tämän ajatuksensa hän lausui huomaamattaan ääneen, ja Emmi kysäisi:
— Miten niin?
— Muuten vain. Ymmärtänet tuon itsekin. Nevalainenhan on viime aikoina parjannut minua muka erikoisista mielipiteistäni. Pistelyä siitä nyt riittää tästäkin minulle, saat uskoa. Puhuisit pojalle, että jättäisi koko puuhan.
— Etkö sinä voisi puhua?
— Sinä olet lähempänä häntä. Tuskin viitsii kuunnellakaan minua.