Poika raapaisi korvallistaan.
— Niin no, eihän tässä minullakaan muuta, kuin siitä eilisestä. Miten se oikein päätetään?
— Niinkuin sinä vaan päätät. Äidin kanssa minä olen jo puhunutkin.
— Mitäs sanoi?
— Eihän se mitään… kakaraksi tuo sanoi.
Molemmat naurahtivat.
— Sinun on puhuttava isälle. Toisin sanoen: pyydettävä oikein koreasti, naljaili tyttö. — Sitten, jos isä antaa, niin…
— Sama se, minä menen ja puhun heti. Kyllähän se varma on, että potkut minä saan tästä talosta, mutta mitäpä sen väliä.
Mies painoi lakin takaraivolleen ja lähti päättävästi astumaan kartanoon.
Tyttö oli saanut työnsä tehdyksi, mutta jäi odottamaan, silmäten joskus pihatielle.