— Oli tässä vähän niinkuin tiellä, eihän sitä muuten… Palaa paljon puitakin näissä tönöissä.
— Vai ei ollut Nevalaisella liikkuma-alaa, naurahti Jaakko, mutta Nevalainen kiivastui huomatessaan, että naapuri asettui kokonaan häädettävän puolelle.
— Oliko sulla asiaa? En jouda tässä tyhjää tarinoimaan.
Jaakko hymähti. Ihmepä olisi ollutkin, ellei Nevalainen olisi nokkaansa nostanut.
— Tulin vain sanomaan, että raja-aita Hautamäen ja Nevalan maitten välillä on rikki ja sopimuksen mukaan on se nyt naapurin korjautettava.
Vai niin. Tehdään sitten rautalangasta, että kestää.
Se oli olevinaan komeutta, ja Nevala ilostui nauramaan, että oli keksinyt jotain naapuria loukkaavaa.
— Saapahan sen laittaa vaikka piikkilangasta, ryssiltähän sitä saa.
Ukko lähti menemään. Jaakon sana oli sattunut. Vallitöitä johtava upseeri majaili Nevalassa, ja isäntä oli liehakoinut häntä siksi notkeaselkäisenä, ettei Nevalan maalta otettu yhtään turvetta juoksuhautoihin, ja muutenkin näyttiin säästettävän Nevalan metsää.
Ukko oli mennyt vähän matkaa, mutta kääntyi takaisin. Kasvot hehkuivat punaisina.