— Kyllä minä aidoistani huolen pidän, mutta kuinka on sen sinun velkasi laita? Korkoineen se tekee vähän yli viisituhatta markkaa. Et ole sitä kai muistanutkaan.
Kovinpa kipeästi olikin koskenut Nevalaiseen hänen äskeinen huomautuksensa ryssän liehakoimisesta, koskapa velasta piti muistuttaa.
— Kyllä minä sen muistan. Onko naapurilla siis tarkoitus sanoa laina maksettavaksi?
— Vaikkapa maksaisitkin. Se on jo isäukon aikuista asiaa, ja onhan
Hautamäki nyt hyvissä varoissa.
Nevala sanoi tämän hieman pisteliäästi. Vaikka Hautamäki oli paikkakunnan elinvoimaisin ja mailtaan ja metsiltään paras talo, oli ukko jättänyt poikiensa huollettavaksi hieman velkojakin. Näistä oli jo osa makseltu Jaakon toimesta. Nevalainen ja pari muuta saamamiestä oli vielä suorittamatta.
— Ainahan sitä sen verran löytyy, virkkoi Jaakko huolettomasti ja kääntyi menemään.
Tuntui masentavalta ajatellessa Nevalaisen röyhkeää käytöstä. Mies oli sangen alhaalla. Ajoi maantielle mökkiläisiään ja kantoi vallityöstä ryssän avulla maksua kahdesta hevosesta, vaikka niitä ei työhön käytettykään.
Vaati velkaansa, mutta vaatikoon. Tosin olis kaikki talon tulot tarvittu suonkuivaukseen, mutta ei sopinut jättää enää odottamaan lautamiestä. Pentti saa mennä huomenna maksamaan.
Miten käy yhteiskunnan tulevaisuudessa, kun siinä on tällaisia miehiä? mietti Jaakko alakuloisena. Hän ei voinut ummistaa silmiään koko kansan kohtaloilta. Terve yhteiskunta piti yllä tervettä valtiota, mutta terve yhteiskunta muodostui vain terveistä yksilöistä. Nevalaisen tapaiset miehet olivat mätäpaiseita. Ne eivät ennustaneet rauhallista tulevaisuutta.
Jaakko oli joutunut omien viljelysten alueelle ja tapasi Pentin, joka taluttaen pyöräänsä palasi kylästä.