— Missä olet ollut? kysyi Jaakko kävellen veljensä rinnalla.
— Kirkonkylässä.
Kumpainenkin käveli tämän jälkeen äänettömänä. Jaakko koetti arvailla, millä asioilla Pentti oli siellä liikkunut. Pentti taas mietti, sanoako veljelle Saksaan-lähdön aikeistaan.
Pentin oli ensiksi puhuttava. Jaakko ei tahtonut olla utelias.
— Olin kuulemassa keitä on Saksaan lähtenyt, sanoi Pentti.
Jaakon mielenkiinto heräsi. Hän arvasi heti veljensä myöskin suunnittelevan lähtöä. Eihän se ihmekään ollut. Kaikki jaloluonteisimmat nuorukaiset sitä suunnittelivat. Toiset pääsivät lähtemään, mutta useimmilla oli esteensä, mikä milläkin.
— Ja aiotko sitten sinäkin lähteä? kysyi Jaakko.
— Olenhan sitä joskus ajatellut, vastasi Pentti hetken kuluttua. —
Ryssien isännöimisestä pitäisi tässä maassa tehdä kerrankin loppu.
Mutta kansa, joka kerran vielä nousee, tarvitsee kokeneita johtajia.
— Onhan se niinkin, ja minä en sinua tahdo kieltää enkä käskeä. Sinun on noudatettava vakaumustasi.
Siitä ei puhuttu enää sen enempää. Veljekset olivat harvasanaisia, ja varsinkin tällä kertaa tuntuivat monet mietteet vaativan vaitioloa. Pellonveräjällä vain virkkoi Jaakko veljelleen.