Jaakko odotti rohkeana seurauksia Pentin teosta, mutta mitään ei kuulunut suoranaisessa muodossa. Eihän ollut Koljakoffilla todistajia saamastaan selkäsaunasta. Ryssiä tosin lisättiin ja aseistettiin ja Hautamäen metsiä haaskattiin entistä enemmän. Suuria tukkipuitakin jo kaadettiin, eikä ollut Jaakon hyvä mennä vastustelemaan.
Oli pidetty asiasta jonkunlainen tutkinto, jossa hautamäkeläisiä kuulusteltiin. Jaakon täytyi silloin ensi kerta elämässään valehdella, ja se ei ollut helppoa. Hän sai kumminkin sen tehdyksi reippaasti ja vakuuttavasti. Pentti oli lähtenyt päivää aikaisemmin ja sillä hyvä.
— Helvettiäkö te meitä vainoatte yhden ryssärutkun takia! oli Jaakko kivahtanut ryssäläismieliselle nimismiehelle.
— Penttihän on kumminkin syyllinen.
— Olkoon, mitä se sitten meihin muihin kuuluu. Hakekaa syyllinen käsiinne, lisäsi Jaakko vahingoniloisesti. — Nimismiehellä näkyy olevan mieluista tehtävää näiden ryssien kanssa.
— Täytyyhän sitä viran puolesta.
— Ei ryssät joka paikassa saa nimismiehiltä tukea ja apua. Täällä sitävastoin…
— No älkäähän. Saattaa tämä asiakin tulla teille vielä vaikeaksi, jos pröystäilette.
— Tulkoon vaikka tuhannen pirua, mutta minä en matele ryssien enkä heidän apuriensa jaloissa!
Nimismies oli lähtenyt hieman häpeissään.