Jaakko laski kirveen kannon juurelle. Ajatukset painoivat niin, että työinto katkesi. Kenelle tässä raatamaan? Ryssille ja heidän ystävilleen. Siihen suuntaanhan oltiin menossa. Sitähän jo salaa puhuttiin ja viittailtiin. Ryssien avulla sitä vielä maata jaetaan.
Tätä ajatellessa vihlaisi kipeästi. Oli sellaisia, jotka kaipasivat omaa maata, saamatta sitä kumminkaan. Tähän keinoonko turvattiin?
Olihan totta, että irtolaisväestö kansalaiskasvatusta vailla ei osannut harkita asioita. Mentiin mihin suuntaan milloinkin.
Maattomien pitäisi saada maata, niiden, jotka sitä halusivat. Mutta miten? Siinäpä se taas oli.
Jaakko jatkoi taas työtään ristiriitaisten ajatusten painaessa häntä.
Talon takalistolta kuului edelleen ryssien ja heidän miestensä hoilotus.
II.
Työväki palasi kaskimaalta tyveniä vesiä soudellen. Jaakko istui perässä miettien. Tänään hän ei tuntunut tasapainoon pääsevänkään. Muulloin oli työssä saanut rauhan kiusaavilta ajatuksilta, nyt ne karkasivat kimppuun entistä tuimemmin.
Heinänkorjuuseen pitäisi ryhtyä seuraavana päivänä, ja nyt se tulisi suoritettavaksi pienellä työvoimalla. Vallityö oli miehiä vetänyt puoleensa, tosin vain kehnoimmat miehet, jotka siellä tiesivät saavansa laiskotella. Joku miehistä oli kertonut kuulleensa, että ryssät vaativat heti joka talosta miehen ja hevosen töihinsä kahdeksi viikoksi yhtämittaa. Hautamäessä oli tosin hevosia ja miehiä enemmän kuin toisissa taloissa, mutta työtäkin oli runsaammin. Kiireisenä heinäaikana ei olisi joutanut työvoimaa ryssien työhön.
Työväki souteli ääneti. Nähtiin Jaakon huono tuuli, ja Villekin oli jättänyt venheen kokkapuolella ilonpitonsa tyttöjen kanssa. Pentti tarkkaili kalaparvien liikkeitä rantavesillä.
Rantaan päästyä Jaakko määräsi illallista odottaessa miehet nuotanvetoon ranta-apajalle.