— En. Olisin silloin huono kansalainen ja vain omaa etuani katsova.
Se jäi siihen sillä kertaa. Mutta seuraavana päivänä nähtiin Jaakon mietteissään menevän kylään. Sieltä palattuaan kertoi hän, että toisissa pitäjissä oli talot melkein tyhjinä miehistä. Kaikki olivat menneet. Hänen täytyi myöskin lähteä.
— Tuntuu niinkuin toimettomana katselisin tulipalon sammutusta olematta itse mukana. Menen ainakin joksikin ajaksi, ja sinun on hoidettava taloutta, sanoi hän vaimolleen.
— Ettäkö isäkin lähtee, innostui Liisakin. — Olisin minäkin nyt mies, niin lähtisin!
— Tännekö luulisit minun jäävän, sanoi Annikki. — Olisi pitänyt lähteä edes sairaanhoitajaksi.
— Taidatte pian jättää minut yksin koko taloon, hymyili Emmi. — Sama se on, kyllä minä täällä järjestyksestä vastaan.
— Niin, kukapa sitä olisi uskonut silloin kun ryssät meilläkin reuhasivat, että näin pian heitä lyötäisiin, sanoi Jaakko. — Nyt pitäisi vanhojen sotasankarien olla elossa.
— Eikö liene suomalaisissa sankareja vielä nytkin, sanoi Emmi.
— No niin ainakin kuuluu sieltä Pohjanmaalta.
Ei puhuttu lähdöstä sen enempää. Jaakko neuvoi töitä ja illan suussa lähti matkaan niin kuin takamaaperkkiölle olisi lähtenyt.