Illallista syödessä kysyivät miehet, mihin isäntä oli joutunut.
— Lähti punaryssiä hänkin osaltaan lyömään, sanoi emäntä suoraan ja peittelemättä.
Miehet katselivat merkitsevästi toisiaan.
— No nythän pannaan sitten työt seisomaan, sanoi joku miehistä.
— Miten vaan haluatte, sanoi emäntä. — Jauhosäkkien suut pysyvät myöskin kiinni, eikä yksikään mies astu pöytään, jos ei työt suju niinkuin ennenkin.
— Kyllä tässä jauhovarastot löytyy, jos niiksi tulee, uhkaili jo toinenkin.
— Miks'ei, jos ovia käytte särkemään, mutta silloin on tie selvä sinne mihin toisillakin niskureilla.
Miehet vaikenivat huomattuaan, että ohjat olivat nyt yhtä lujissa käsissä kuin ennenkin, ehkä vielä lujemmissa.
XXI.
Kuinka mahtavana jylisikään tykkien ääni. Jaakko paljasti päänsä sitä kuunnellessaan. Äsken oli hän saapunut rintamalle ja nähnyt tuokiossa, että leikki oli kaukana. Ankara työ odotti häntäkin, mutta sitä ajatellessa tuntui, kuin hartialihakset olisivat kasvaneet.