— Viinasi? Joko sinä taas sitä olet ostanut, koettaa Aatami sanoa. —
Vai viinasi… milloinka minä ennen sinun viinojasi? Häpeileppäs vähän.
Olihan hän tosin muutaman kerran ottanut, mutta eihän sitä sopinut sanoa, ja kun tavarat kerran olivat yhteisiä, niin viina kuin viina…
— Vai ette ole ottanut, kivahtaa Jooseppi. — Paremmin joutaisitte sitä haeskelemaan, kun ei kerran ole muistakaan töistä. Paikalla minun viinani tänne!
Aatami tekee jo lähtöä kamarista.
— Ota vaan viinasi sieltä mihin olet pannut.
On siinä lapsi, kun syyttää isäänsä viinojensa varkaaksi.
— Jo nyt on piru, kun minä panen putelin tuohon — Jooseppi näytti kaapin hyllyä kädellään — ja sitten se ottaa ja kävelee siitä omin neuvoin tiehensä. Kyllä se taitaa olla isän mahassa, koskapa korvallisenne on niin punaiset. Repijäisiään ei tarvitse kenenkään viinoilla voidella. Rämekorvessa on Turakka keittämässä, hakee sieltä.
— Vai Rämekorvessa, pääsi Aatamilta. — No niin, enhän minä saata sitä kieltää, ettenkö joskus rimputtajaista lääkitseisi, mutta sinä nautit vain huvin vuoksi. Ja se on syntiä.
— Olkoon jos pirua, mutta laittakaahan minun pulloni näinä aikoina pois, että pääsen tästä tunkiolle. On jumalaton kamaran hakkuu ja pitää saada parempata vauhtia. Ja sitten on minussakin sitä rimputtajaista, nytkyttäjäistä — Jooseppi notkautteli polviaan — ja sille pitää nyt antaa paukku. No, tokko se puteli löytyy?
Eihän se mitä löytynyt. Aatami köpötteli kamariinsa, Jooseppi jälessään.