IX.
Juna on lähdössä erään kaupungin asemalla ja Pentti kiirehtii toisten mukana, etsiäkseen tilaa vaunuista. Tungeksitaan, kolistellaan matkalaukkuja ja koetetaan valloittaa mukavia paikkoja kohteliaisuuksista välittämättä. Junavaunussa kulkeminen ei ole kovin mukavaa, vaikka onnistuu saamaan hyvän paikankin. Kukapa joutaa siinä muistamaan muuta kuin omaa mukavuuttaan.
— Tässä on paikka, sanoo joku Pentille, joka koettaa tungoksessa keksiä jotain nurkkaa itselleen. — Vieläpä nurkkapaikka ja repullennekin on tuolla hyllyllä hyvää tilaa.
Pentti aikoo ottaa paikan, mutta meneekin seuraavaan vaunuun. Siellä hän jo istuutuu, laskien laukkunsa hyllylle, mutta epämieluisat kasvot hänen ympärillään pakoittavat vielä kokeilemaan seuraavaa vaunua.
Siellä on penkki vapaana, ja Pentin sitä silmättyä sanoo vastapäätä istuva nuori nainen:
— Siinä on kokonainen penkki vapaana. Minä voin kyllä ottaa siitä pois toverini tavarat.
Pentti kiittää ja istuutuu. Silmäluomet tahtovat painua väsymyksestä kiinni. Suurin osa vaunussa olijoista on hilpeätä väkeä, puhutaan ja nauretaan, ja Pentti miettii, miten muutamat ihmiset jaksavat pysyä aina virkeällä tuulella. Heillä on varmasti kaikki oikein, hyvä terveys, työ on helppoa ja elämän turhat kysymykset eivät heitä vaivaa.
Pentti on vaipunut mietiskelyyn ja herää, kun vaunu nytkähtää liikkeelle ja häntä vastapäätä istuvan tyttösen matkatoveri, häntä vanhempi neitonen, istuu paikoilleen, puhuen ja nauraen jotain toverilleen.
Pentti katselee uteliaana mukavata asentoa etsivää nuorta naista. Ensi silmäykseltä on nainen kiinnittänyt kokonaan hänen huomionsa. Nainen oli ehkä kolmenkymmenen, mutta saattoi olla nuorempikin. Säännölliset kasvot, suu, joka ei näyttänyt olevan joka hetki valmis suutelemaan ja suudeltavaksi — niinkuin muutamilla — ja vaaleaverikön elämän voimaa säteilevät silmät. Täyteläistä vartaloa verhosi musta matkahame ja avokaulainen pusero.
Joku paremman virkamiesperheen vanhin tytär, mietti Pentti ja katseli tytön auringossa ruskettuneita kasvoja.