— Ja mitä te sitten oikein etsitte? kysyy tyttö ja vaunun nytkähtäessä joutuu aivan hänen lähelleen. Pentti saattoi tuntea hienon orvokin lemun hänen vaatteistaan.
— Etsin auttajaa… sellaista, jota voisi kunnioittaa ja… niin, minä olen kuvitellut sellaisen löytäväni, rakastanut häntä synkkinä päivinäni, unettomina öinäni. Miten minä häntä palvoisinkaan… mutta minä olen narri, kun tällaista puhun.
Saattoi pimeässäkin nähdä, miten Pentin kasvot hehkuivat.
— Hettakin kertoi eräästä tytöstä… jatkoi hän. — Elina Malm oli hänen nimensä… minä olen ajatellut häntä… hassuna ja mielettömänä ojennellut raskaina hetkinäni käsiäni häntä kohden. Ivannut itseäni, että saatan niin tehdä, mutta minun on pitänyt. Hm, minä lähetin terveiseni tuolle tytölle. Mitä hän lienee ajatellut.
— Kyllä hän on saanut teidän terveisenne ja… ajatellut teitä paljonkin ja…
Tytön ääni katkesi hetkeksi.
— … ja minä luulen, että se tyttö tahtoisi auttaa teitä, ja hän myöskin varmasti voisi.
— Mutta eihän hän tunne minua?
— Kyllä. Hetta Heino on teidät niin hyvin kuvannut hänelle ja minäkin uskon nyt, ettei hän ole kuvannut teitä väärin.
— Ettekö tahtoisi viedä hänelle vielä terveiseni?