Kuului jälleen tytön helähtelevä, hyvää tekevä nauru.
— No, siellä ne kyllä tietävät minut. Voivat sanoa, että se on kotinsa hävittänyt huijari, jota ei kannata lähteä etsimään.
— Sen vain minä tiedän, kannattaako, sanoi tyttö.
Laiva huojui laituriin kiinnitettäessä ja he joutuivat aivan lähekkäin. Pentti otti tytön käden ja piti sitä hetkisen omassaan. Tyttö ei kiirehtinyt vetämään sitä pois.
— Soisin, että ette pettyisi uskossanne. Minä tahdon tehdä parhaani.
Pihaportilla he erosivat.
— Sanokaa terveiseni Gaabriel-sedälle, sanoi Pentti kiinnitellen reppunsa nauhoja.
— Keneltä? ilvehti tyttö.
Kuu oli noussut ja sen kelmeässä valossa näki Pentti tytön hymyilevän.
— Kulkijalta, joka on koettanut keräillä kokoon särkyneen elämänsä sirpaleita, joka on tähän asti etsinyt turhaan, mutta nyt luulee löytäneensä.