— Kaksi päiväähän siitä on.
Elina on kääntynyt kävelemään hänen rinnalleen. Porraslahden peltoveräjä on lähellä ja Elina pysähtyy ja jää puuta vasten nojaten seisomaan.
— No ja tiedettiinkö Porraslahdessa, keltä ne minun terveiseni olivat?
Elina ei salaa, mitä tuntee ja ajattelee. Pentti näki tytön silmissä jotain hyvin hellää. Se ei ollut nyt ainakaan mitään harhakuvitelmaa.
— Kyllä. Ja tiesin sen jo kysymättäkin.
Pentin kasvot värähtivät rajusta liikutuksesta.
— Ja vieläkö minun salaisten unelmieni esine tahtoo pysyä tuntemattomana?
— Ei.
Se kuului hiljaisena kuiskauksena.
Syysilta yhä pimeni. Suuret kultarahat putoilivat verkalleen polulle. Joku jäi Elinan hiuksiinkin. Laululintujen aika oli ohi ja niiden ääntä ei enää kuulunut, mutta molempien sielussa satakielet soittivat.