— Ja… tahtoisiko hän auttaa minua rakentamaan jälleen elämäni ehjäksi?
Tyttö tunsi kasvoillaan Pentin raskaan hengityksen ja antoi päänsä vaipua.
— Kyllä, jos sinä vain tahdot, Pentti.
Molemmat hukkuivat pitkään, janoiseen suudelmaan.
Tunnit kuluivat oudon ja ihmeellisen onnen lumoissa.
* * * * *
— Mutta mitähän sinä oikein ajattelet nyt minusta, kun minä näin… virkkoi Elina. — Mutta se on oikeastaan Hettan syy. Hän se kertoi aina sinusta ja…
— Hän se kertoi sinustakin, sanoi Pentti — ja minä aavistelin jo heti kun sinut näin, että se olit sinä…
— Minä tunsin kyllä sinut jo siellä junavaunussa. Hettalla on sinun kuvasi ja me riitelimme siitä kerran, nauroi Elina. — Minä olisin tahtonut sen, mutta Hetta ei antanut. Sano, mitä ajattelet, kun minä melkein kuin puusta pudottausin sinun syliisi. Eihän minun olisi pitänyt. Se oli vasten sopivaisuuden lakeja.
Pentti sulki hänen suunsa suudelmin.