— Voithan tehdä sen ja käskeä minut ulos, sanoi Pentti koleasti.
— No, kai sinä siitä lähdet käskemättäkin, sanoi tyttö.
— Siis minun on mentävä?
— Niin kai. Kaupasta ei nyt taida tulla mitään tällä kertaa.
Taaskin se tytön nauru viilteli Pentin loukattua itserakkautta. Tyhmästi kai hän oli puhunutkin, mutta tarvitsiko tytön tuossa olla niin kovin purevan ivallinen.
Pentti nousi ja painoi hatun päähänsä.
— Hyvästi sitten.
— Kuulehan, ei sinun tarvitse suuttua, sanoi Helena. — Tiedät hyvin, että monta olen tyhjänä palauttanut, jotka ovat noin vaan tulleet kyselemään. Olet pilannut kaiken. Ja senkin tahdon sinulle sanoa, että luulisitko minun sellaisesta miehestä välittävän, joka vain minun ja yleensä toisen avulla pyrkii nousemaan. Sen täytyy olla omin voiminensa mies, jota joskus rakastan.
— Niin, niin, mutta minun on turha yrittääkään, kun sinä et kerran välitä minusta, sanoi Pentti.
— Etkö voi oman itsesi vuoksi yrittää?