Tehköön renki ja ottakoon Elia, isäukko, toisen. Hän jättääkin tämän vaivaloisen maamiehen ammatin. Jättää sittenkin, vaikka on päättänyt väliin jäädä maamieheksi, kotitalonsa hoitajaksi. No, voihan hän hoitaa, mutta työtä hän ei tee, ei jaksa tehdä.
Ja kun ne ovatkin erittäin työntekijät — Pentti hymähtää — ja erittäin työnteettäjät, elämästä nauttijat.
Pentti ajaa vaon ja riisuu hevosen. Siihen olisi pitänyt ajaa toinen vako, leveä piennar kun jäi, mutta olkoon. Päiväkin jo painuu illoilleen ja Honkeliin voi mennä reilusti väen valveilla ollessa ja yhtä reilusti jäädä yöksi tyttöjen luokse.
Pentti tunsi jäsenensä raukeiksi. Rupeaman työ niitä ei ollut raukaissut, mutta tämä keväinen ilma. Se se veti veret outoon liikkeeseen. Illoin piti liikkua kylillä, tyttöjen luona, kortilla, pitoloissa, ja aamulla väsytti. Herrat olivat sentään onnellisia, kun heidän ei tarvinnut muuta kuin istua konttoreissaan kymmenestä neljään. Tämä maamies, hän, sai painella aamuvarhaisesta iltaan myöhään. Sunnuntait vain levätä, jos nekään.
Kun isäukko kuolee, hän myykin tämän Harvalan, maksaa tytöille,
Johannalle ja Ilonalle osansa, ja menee kaupunkiin, elämään helposti.
Ei kai hän jaksa paremmin kuin muutkaan Harvalan suvussa. Isäkin on käynyt kauppaa ja isoisät lienevät olleet kokonaan kauppasaksoja, markkinain kävijöitä.
Eikä taida talon pito nykyään kannattaa. Pitäisi tehdä työtä niinkuin ennen tekivät, ja kuka sitä jaksaa enää nykyisistä. Palkkaväki ei kai kehtaakaan. Pitäisi olla niitä vanhoja, kasaantuneita ukkoja, jotka eivät väsyneet vuorokauden mittaisissa päivissä. Kas vaan, Sironmaassa on vielä työväki pelloilla. Ja kaura niillä on paljon pitempää kuin Hankalassa. Sanotaan sironmaalaisissa olevan maahenkeä. Ja sitä kai täytyy olla, kun kolmekymmentä tuhatta saadaan joka vuosi meijeristä, siihen vielä lisäksi muita tuloja.
Pentti laski hevosen hakaveräjästä, kun pihassa ei ollut hevosille enää mitään antamista. Joka kevät loppuivat Harvalassa eläinrehut kesken. Niitä saatiin vähän ja osa mätäni jo korjatessa haasioilla ja seipäillä. Sattui muita kiireitä, eikä muistettu ajaa latoon. Vanha tamma huokasi veräjällä. No, ei siinä auta huokailu, muuta kuin alat etsiä ruokaasi. Kaikki paikat on jo kaluttu ja ostettukin. Horjuvat ne taas aurassa, mutta horjukoot. Harvalan maista ei saa koskaan niin paljon että riittäisi.
Ei saa, kun ei tehdä työtä, sanoo Elia, isäukki. No, kaipa siinä on sekin, mutta työnteko on vaikeaa, ja siksipä isäkin on ennen käynyt kauppaa ja äiti on hoitanut taloa.
Äidit ne hoitavat monessakin taloa. Kas, että hänkin voi sen tunnustaa. Kiviniemessä ja Louhella ja monessa muussa. Louhen ukko käy uskovaisten seuroissa ja vähät välittää pelloista. Kun Louhen emäntä hoitaa tarmolla taloutta ja teetättää joka saralle suuren tunkion, ja pelto kasvaa niin että kohisee, niin ukko luulee sen omaksi ansiokseen. »Noin se hänelle siunaa ja kaikille uskovaisille.»